sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tilkkuilua ja haalarin pienennystä

Miten teidän perheessä valmistaudutaan uuteen perheenjäseneen? Meillä on jo muutama pieni tapa jäänyt osaksi vauvaperinteitä ja yksi niistä on tämä nimikkotäkin ompeleminen. Tällä kertaa väreihin vaikuttivat niinkin tärkeät asiat kuin turvakaukalon väri, kumpihan sieltä tulee -arvailu ja noiden nalle-, aurinko- ja ankkatilkkujen sinnikäs pyöriminen kuvioissa alusta asti. Siellä ne nyt ovat osana värikästä kangaspalapeliä.


Toinen meidän vauvaperinteistämme näyttää olevan tämän turvakaukalon pehmusteiden peseminen nyrkkipyykillä uutta käyttäjää varten. En uskalla pestä näitä koneessa, joten ne täytyy sitten liotella, hangata, puristella ja kuivatella suurellakin hartaudella. Siinä samalla käyn mielessäni läpi sen hetken, kun saan luvan viedä vauvan kotiin. Hänelle laitetaan huolella valitut kotiutusvaatteet päälleen. Tuntuu, että kaikkihan sen näkevät, että tässä viedään nyt pientä ihmistä ensimmäistä kertaa suureen maailmaan. Kaukalo keikkuu mukamas rennosti kainalossa, mutta tosi puheissa tilanne jännittää. Hän tuntuu niin avuttomalta tuolla kaukalossa ja ehkä hän itkee järkytyksestä auton hyristessä kotia kohti. Jotain siinä hetkessä on. Kyllä sitä varten täytyy vähän valmistautua! =)

Talvivauvalle tällainen pieni täkki 60 cm x 72 cm on sopiva lämmönsäädin: se on helppo ottaa mukaan ja taitella sopivaksi. Taustakankaana täkissä on tummanruskeaa laadukkaanoloista microfleeceä, jonka olen joskus ostanut Oulun Tuirassa olevasta  kangas- ja tarvikekaupasta nimeltä Shelby

Kai te tunnette tämän pienen liikkeen, jonka ideana on siis myydä kaikenlaisia tarvikkeita, että jokainen voi ommella itse kaikki retkivarusteensa takeista telttoihin? Suosittelen käymään! Itse ostin sieltä myös merinovillakankaita ja ulkohousutkin olen tainnut ommella heidän lujista kuorikankaistaan ja teipannut saumoista vesitiiviiksi. Kaupan pitäjä neuvoo tarvittaessa ompeluasioissa. (Tämä ei ole maksettu mainos! =) On vaan mukavaa mainostaa, jos löytää hyvää kangaspalvelua.)


Täkistä tuli aika värikäs! Mutta vauveli mahassa on niin kova liikkumaan, että en voinut tehdä hänelle mitään pastellinsävyistä unitäkkiä. Microfleeceä ja tuota vaaleanvihreää kangasta lukuun ottamatta kaikki täkissä käytetyt tilkut ovat peräisin kirppis- tai mummolakankaista. Ihanien kankaiden hamstraaminen on joskus peräti noloa, mutta sitten, kun on aika tehdä jotain ex tempore -ompeluksia, niin onpa vainen mukavaa, kun voi vain penkoa omia varastojaan. Jos jotakin teistä kiinnostaa enemmänkin tilkkutyöt, niin kurkatkaa tuolta Tunnisteet-palkista kohtaa tilkkutyöt. Sieltä löytyy muun muassa tilkkutyynyjä, täkkejä, käärmeitä, mekkoja, palikoita ja kalentereita.


Toinen ompelus, jonka halusin tälle vauvalle tehdä, oli merinovillapuvun pienennys. Näitä ihania haalareita on helppo bongata halvalla kirppiksiltä; tämä maksoi euron ja oli ihan käyttämättömän oloinen. Pienensin sen vastasyntyneelle sopivaksi, koska olen niin ihastunut tähän materiaaliin. Se on just sopiva autoillessa! 

Pienensin tämän siis lyhentämällä hihoja parilla sentillä ja kaventamalla noita hihasta jalkaterään olevia sivusaumoja parilla sentillä. Lisäksi leikkasin resorit tarkasti irti ja ompelin ne lopuksi takaisin kiinni haalariin. Mallia otin jostain vauvakoon haalarista, että tulisi suurinpiirtein oikeat mitttasuhteet. Toivotaan, että tämä on sopiva! Alla on se pakkauksen alkuperäinen koko (70 cm) kertomassa kuinka paljon pienensin.


Tämä oli nopea työ ja kieltämättä tuntui hyvältä, kun törmäsin merinovillahaalariin kaupassa ja kurkkasin hintalappua: 40 €! Pääsin hiukan halvemmalla. Tosin ensin piti käydä korjaamassa saumuri, joka rupesi ihmeellisesti oikuttelemaan jokin aika sitten. Vaikka poljin kaasua, kone vain nyki eteenpäin. Lopulta ostin siihen uuden (käytetyn) polkimen ja ah, huristelu voi taas jatkua.


Kaunista alkutalvea teille kaikille, niin uusille kuin vanhoille tutuillemme, ja sinullekin satunnainen vierailijamme!

10 kommenttia:

  1. Ihanasti olet valmistautunut Pienen tuloon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti sanottu! =) Kyllä me häntä jo kovasti odotamme.

      Poista
  2. Voi että noita tilkkujuttuja on aina niin hauska katsoa! Ja taas kerran sama toteamus: ihmiset tekevät "itsensä" värisiä tilkkutöitä. Sinä olet juuri noita värejä :)
    Merinovilla on ihanaa! Yksi lempivaate meidän vauvalla on merinovillapotkarit, niin hyvä syksyvaate.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilkkutöissäkin näkyy niin jokaisen käsiala. =) Olipa taas mukava tilkkuilla pitkästä aikaa! Merinovillapotkareista en oo vielä kuullutkaan. Voin kuvitella, että ne on huiput.

      Poista
  3. Oi, kylläpä vain näyttää siltä, että hyvä on vauvan syntyä. Lämmintä ja kaunista pikkuisen suojaksi. :)
    Tuollaisen merinovillahaalaripienennyksen voisin itekin tehdä, jos vain jostakin tekisin yhtä hyvän löydön kuin sinäkin. Täytyypä yrittää selvitä kirppikselle joku päivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkö se annoit hänelle luvan syntyä? =) Täällä päin noita haalareita on melkein aina kirppiksillä. Nyt ois itellä taas muuta tarvittavaa mutta saapa nähdä milloin selviän kiertelemään.

      Poista
  4. Uskomatonta etta loysit eurolla villahaalarin!! Ihanaa suomalaista laatutuotetta. Hyva idea tuo pienentaminen, siita tulee varmasti sopiva. Onnea vauvan odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =) Tuollaisia haalareita on täällä äitiyspakkauksessa, joten siksi niitä löytyy paljon kirppiksiltä.

      Poista