Talvileggarit ja pipo-ohje

Tässä yksi päivä havahduin laskemaan ihan sormillani, että lunta ja pakkasta riittää näillä korkeuksilla jopa 6 kuukautta vuodesta. Se vaatii jo oman tapansa pukeutua. Minulla oli pakollisia välttämättömyysostoksia Eurokankaaseen, ja samalla ajattelin ihan pikkuisen kurkata palalaareihin. Mikä ihanuus siellä odottelikaan: tällainen hauska teddyvuoricollege mansikoin ja sydämin somistettuna. Näin sen heti lämpiminä talvileggareina. Viereisessä laarissa kutsui minua vaaleanpunainen raidallinen pellavakangas, joka tahtoi tuubihuiviksi. Kyllä kannatti taas lähteä ostamaan vetskaria! ;)

Siskokset saivat siis 1,25 m palasesta jokainen itselleen legginsit ja kaksi nuorimmaista pipon. Siihenpä se palanen hupenikin. Pientä ponnistelua vaati muokata leggins-kaavoja taas kullekin sopivaksi, mutta se jos mikä kannatti! Nyt uskon jo, että jos lapsen jaksaa välillä kunnolla mitata ja sen jälkeen valita oikean koon, josta lähtee kaavaa muokkaamaan, saa istuvan ja pitkäikäisen vaatteen.

Olen ennenkin maininnut, että yritän opetella kokoamaan itselle ja lapsille vaatteista asukokonaisuuksia jo vaatteiden teko- ja ostovaiheessa. Silloin vaatteet tulevat useammin käyttöön ja jäävät vähemmällä todennäköisyydellä kaappeihin lojumaan. Joskus jopa kirjoitan listoja, että kaapista puuttuu esim. mustia leggareita, vaaleita alupaitoja ja lämpimiä yläosia.

Näille legginsseille löytyi kotoa kaveriksi neuleita. Pienimmäisellä on pinkki villainen neuletakki, joka on erään taitavan paikallisen neulojan hyppysistä ja saatu vauvalahjana. Turkoosi puuvillainen palmikkoneule ja lohenpunainen villainen palmikkoneule löytyivät kerran Kontista. Mitä mieltä olette, onko tyylikkäitä kuvausasentoja lapsilla?

Tässä ompelusten koko saldo yhteiskuvaan ikuistettuna. Suurin tuubihuivi on itselleni, mutta kun kangasta jäi, tein kahdelle vanhimmallekin omat. Hieman olivat mielissään! Nuorimmainenkin älysi tällä kertaa iloita uusista vaatteistaan, nimittäin pukeminen on alkanut kiinnostaa.

Tein ensimmäistä kertaa tuubihuivia ja yritin ja erehdyin moneen otteeseen. Laiskana en muka joutanut katsomaan ohjetta ja sen siitä sitten sai. Mutta muistanpa nyt, missä järjestyksessä saumat kannattaa ommella, jos haluaa kaulaansa tällaisen kaksinkertaisen rinkulan.

Lupasin teille joskus maailman helpoimman pipon ohjeen. Anteeksi, että se on viipynyt! No tässä se nyt on lopuksi, toivottavasti auttaa asiassa vielä. =)

1. Mittaa pipotettavan pään päänympärys ja leikkaa siihen sopivan levyinen kangas. Voit myös mitata suoraan kankaalla sopivan leveyden. Korkeus on noin 2,5 x leveys ja tässä mitassa on säätövaraa. Ensimmäiseksi ommellaan pipo pitkittäissuunnassa putkeksi saumurilla tai ompelukoneen jousto-ompeleella.

2. Taita nuppineuloja merkkeinä käyttäen pipon päälaki seuraavasti. Laita nuppineulat sekä ommeltuun saumaan, että sen vastakkaiseen taitteeseen. Käännä putkilo nyt niin, että sauma tulee keskelle. Laita sitten myös sivutaitteille nuppineulat. Kun pipo on tässä asennossa, vie vasemmanpuoleinen nuppineula keskimmäisten nuppineulan luo. Tee samoin oikeanpuoleiselle. 

3. Näin muodostuu tuollainen x-taite. Ompele tämä nelinkertainen sauma saumurilla tai ompelukoneen suoralla ompeleella. Varo ettet ompele nuppineulojen päältä. Poista kuitenkin nuppineulat vasta aivan viime tingassa, jotta päälaen sauma tulee nätisti näkyviin.

 4. Pipo näyttää nyt tältä.

5. Käännä pipo oikein päin. Olet juuri tehnyt pipon päällepäin näkyvän päälaen. Tuo toinen aukko jää pipon sisään, joten sen voi ommella oikealta puolelta.

6. Eli ompele tuo alareuna samoin kuin tuo yläreuna, mutta oikealta puolelta.

7. Taita oikealle puolelle jäänyt sauma pipon sisään ja testaa tuliko sopiva. Jos ei, pipoa on helppo lyhentää ompelemalla uusi ommel sopivalta etäisyydeltä ja samoin taitoksin. Pipo on nyt valmis. Samalla tekniikalla voi tehdä myös yksinkertaisia pipoja, jolloin alareunaan tulee sopiva taite.

8. Tämä pipo kaipasi tupsua. Ompelin sen vahvalla puuvillalangalla kiinni molempiin kankaisiin, joten sen pitäisi pysyä!

Hauskaa viikonloppua ja touhukasta talviaikaa! 

Pitsisomistuksia pikkumekkoihin

 

Pikkusiskon kanssa innostuttiin tässä taannoin kokeilemaan pitsikauluksen tekemistä painamalla. Siitä tuli tosi kiva ja ajattelin, että tuommoisen teen joskus omankin tyttären mekkoon. Ennen sitä ompelin kuitenkin ystävän vauvalle vauvalahjaksi pikkutunikan, johon painoin samanlaisen pitsikauluksen. Painettu kaulus pysyy hyvin menossa mukana, ja on helpompi käyttää verrattuna niihin meidän lapsuudessa käytettyihin irtokauluksiin. 

Jotta sain kauluksesta siistimmän näköisen, en kantannut sitä tavalliseen tapaan resorilla, vaan huolittelin sen kaitaleella. Raglansaumaan laitoin vielä nepparit pukemisen helpottamiseksi. Ja koska kaavana oli tietenkin joku perusraglanpusero, josta lähdin liikenteeseen, ei kauluksesta ihan ensiyrittämällä tullut istuva. Seuraavalla kerralla yritin muistaa kaikki muutokset, mutta en silti muistanut.

Pitsikuvio jatkuu takapuolelle. Tuo on siitä armollinen kuvio, että saumakohdissa ei ole niin justiinsa, meneekö kuvio kohdilleen. Pitsikaulukselta näyttää, ja se riittää.

Viimein pääsin tekemään pitsikaulusta myös meidän pikkuneitin mekkoon. Pitsikuvion oon siis painanut ennen ompelemista, jolloin se onnistuu vielä oikein näppärästi. Eikä silläkään tosiaan ole tässä kuviossa merkitystä, että väliin jää "tyhjää", eikä kuvio jatku saumattomasti heti seuraavaan kappaleeseen. 

 

Kauluksen huolittelin taasen kaitaleella ja tosiaan taistelin sen kanssa nytkin. Ehkä ensi kerralla etsin puserokaavan, jonka kaulus on tarkoitettu nimenomaan kaitaleella huoliteltavaksi.

Tähän mekkoseen ompelin vyötärölle vähän ryppyä käyttäen alulankana ohutta kumilankaa.  

Kuvausassistentin mielestä lasit olis passannut hyvin tyyliin, mutta nokanvarsi ei vielä jaksanut kannetalle noin isoja laseja.

Kun kerran ollaan tässä pitsiteemassa, niin vielä muutama kuva numeromekosta, jonka tein tyttösen 1-vuotissynttäreille. Aikaisemmin olenkin kertonut niistä synttäripuseroista, joita olen pojille tehnyt. Nyt sai alkunsa myös tyttöjen synttärimekkosarja. Ykkösen painoin samaisella pitsiseulalla kuin edellä, mutta otin mukaan vain ykkösen verran pitsiä. Leikkasin siis ensin kaavapaperiin ykkösen muotoisen aukon. Kun paperin kiinnitti pitsiseulan päälle, väri pääsi läpi vain aukon kohdalta. Helppoa ja nopeaa, niinkuin synttäripuseroiden numeroiden tekemisen kuuluukin olla. Niillä kun on tapana valmistua juuri ennen h-hetkeä. Tähän mekkoon kokeilin tuollaista kellomaista röyhelökaitaletta helmaan. Nyt se menee hyvin mekkona tai sitten tunikana legginsien kanssa.

Eiköhän se kevät ja aurinkonpaiste sieltä taas tule virkistämään meidänkin blogia! :)

Nukkeäidin haaveita

Viisivuotiaan kanssa saan kurkata uudelleen valloittaviin leikkimaailmoihin, mutta joskus joudun myös toteamaan, että tämä tilanne taitaa olla sitä kuuluisaa kasvatuspuolta vanhemmuudesta. Äidin mielestä legot voisi joskus kerätä leikkien päätteeksi ja ruokapöydässäkin olisi suotavaa näyttää muultakin kuin löysältä spagetilta, joka liukuu lattialle ruuantähteiden seuraksi. 

Otin syksyllä avukseni The Raksit. Saat raksin, jos syöt siististi ruokasi loppuun ja viet astiat tiskipöydälle ynnä muuta kehittävää. Lapsi innostui kun kuuli, että tietyllä raksimäärällä saa valita jonkun mieluisan ompeluksen. Hän alkoi haaveilla nuken rintarepusta. Sovimme mistä pikku tehtävistä saa yhden raksin. Jossain vaiheessa rakseja oli sen verran kuin oli sovittukin. Silloin tuli äidin vuoro tsempata ja täyttää lupaukset.     

Rintarepun kaava löytyy vanhasta Ottobre-lehdestä 1/2003, jossa on myös muita nukkejuttuja. Ostin ensin tuon soljen ja sitten vasta huomasin, että kaavoissa hihnat olivat puolet leveämpiä. Noo, toimii se tällaisilla ohuemmillakin hihnoilla. Malli on periaatteessa yksinkertainen, mutta niin olen vissiin minäkin. Meni oma aikansa, että osasin koota rintarepun oikein. Virheitä siis tuli, niin kuin yleensäkin. Esimerkiksi tuossa soljen kohdalla olisi pitänyt olla pitkä vyöhihna, mutta minä ompelin siihen lyhyen olkahihnan, joten jouduin virittelemään tuollaisen kuminauhajutun siihen. Päälliseksi tyttö valitsi vanhaa sydänkangasta ja vuoreksi pehmeää joustavaa mitälie-collegea. Ohjeessa käskettiin värkkäämään liimavanun kanssa, mutta minä en jaksanut, joten oikaisin vähän. Hyvin toimii näinkin.

Tässä vielä kuvia rintarepusta ensin edestä ja sitten takaa. Neljä painonappiakin puristin pihdeillä tuohon. Vielä tämä rintareppu pitää laittaa äidin avustuksella päälle, mutta eiköhän tyttö opi pian sen itsekin vyöttämään. Olipa muuten hellyttävää seurata, miten nukke kulki pitkään leikeissä tuossa pikkumamman mukana. Kätevästi hoituivat muut leikkiaskareet tälläisenkin varustuksen kera. 

Säädin rintarepun tytön mittoihin sopivaksi. Menee se nyt jonkun aikaa ainakin. Viisaampi olisi voinut tehdä vaikka säädettäviä hihnoja.

Laitan samalla muistiin tähän itselle, että tuo tytön päällä oleva tunika on tehty myös haaveilun herkistämänä. Nimittäin kun tämä SK 9/2014 kolahti postista, ihastui tyttö tähän paitamalliin aivan täysin. Hän jopa nukkui lehti kainalossa ja huokaili välillä: "Äiti kato, eikö ookki aivan ihanat vaatteet tuolla tytöllä?" Kaapista sattui löytymään tuota Ottobrelta ostettua alekangasta, jonka toinen puoli on tuo marjapuuronpunainen ja toinen oranssi. Kangas on ihanan pehmeää ja lämmintä ja molempia puolia voi hyvin käyttää. Piristin kokonaisuutta Hilcon raitatrikoolla ja pinkillä kantilla. Kaavan otin lopulta muualta, koska tämä alkuperäinen näytti jotenkin kankealta mallilta.

Testasin saumurin laakasaumaa tähän helmaan. Ommel ei näyttänyt ihan siltä, miltä olisi pitänyt, mutta lopulta ihastuin ompeleen nurjaan puoleen ja tein sillä tuon kankaiden saumakohdan. Ehkä nämä kankaat olivat liian paksuja laakasaumaan.

Vielä vähän aikaa sitten emme kaivanneet nuken rintareppua taloomme, nyt olemme siitä aivan innoissamme ja se houkuttee uusiin leikkeihin. Ehkä me tytön kanssa viisastuimme matkan varrella, ehkä emme. Sellaista se kasvattaminen on, ja ompeleminen.